
Etusivu Jäsenet Kuvia Keikat Päiväkirja Linkit Yhteystiedot Musiikki
Makuasia on keski-suomalainen tyttöbändi,
jonka tavoitteena on tehdä bändin jäseniä itseään miellyttäviä kappaleita. Sanoitukset
ja sävellykset tehdään täysin itsenäisesti ja ne ovat toistaiseksi vain suomen kielellä.
Vaikuttajina ovat erityisesti bändit kuten Mew, Muse, Coldplay ja Egotrippi.
Idea bändistä lähti alunperin Makuasian vokalistilta Miljalta ja hän alkoi ahkerasti etsimään
innokkaita rock-muusikoita muusikoiden.netistä. Eräänä pimeänä syysiltana Milja kuitenkin ehdotti
paikalla olleille ystävillelleen bändin perustamista toivoen että ehkä heistä jollain ilveellä saisi
soittotaitoisia. Niinhän siinä lopulta kävi. Tytöt perustivat Bändin ja alkoivat laittamaan biisejä kasaan
muusikko Teppo Kosken avustuksella Petäjävedellä toimineessa bändipajassa. Kun bändipajassa aloiteltiin,
mietittiin kovasti kenestä saisi hyvän rumpalin.
Erään synkän koulupäivän päätyttyä, päätimme kysyä vuotta nuorempaa
Miraa bändiimme, sillä häntä oli kehuttu hyväksi rumpaliksi. Mira ei kuitenkaan saanut henkilökohtaisista
syistä jatkaa bändissämme, siispä olimme taas hetken ilman rumpalia.
Sitten eräällä mahtavalla toukokuisella musiikintunnilla ymmärsimme loistavan rumpalin olleen kasvojemme edessä koko ajan.
Siinä se Sari istui. Rumpukapulat kädessä. Siispä bändiin liittyi ystävämme Sari.
Ennen rumpaliongelmia, Makuasia kärsi myös nimen valintaan liittyvistä ongelmista.
Ensin kutsuimme itseämme nimellä Ilona ja eräässä vaiheessa alennuimme sanomaan bändiämme Peksiksi,
mutta sitten solistimme keksi sisarensa kanssa nimen Makuasia ja kysyi kitaristi Pilvin mielipidettä nimestä.
Pilvin mielestä se oli hyvä nimi, siispä olemme nyt Makuasia. Kaikkien näiden vaikeuksien jälkeen olemme kuin olemmekin päässeet omille
jaloillemme ja biisien muokkaus ja rakentaminen hoituu jo bändiltä keskenään
ja ehkäpä joku kaunis aurinkoinen päivä, Makuasia pääsee jonnekin päin Suomea tekemään demoa.
Ja jos kitarististamme Pilvistä tulee leipuri, tarjoaa hän kaikille bändin kannattajille Makuasia-leipiä.
Vinkkejä :
Jos haluat tehdä oman kotisivun, älä ota meidän sivultamme mallia tai neuvoja.
Mutta ota tämä yksi neuvo:
Ennen sivujesi julkaisua, taputa näyttöä viisi kertaa ja lausu:
Älä tule paha sivu tule hyvä sivu.
Näin varmistat sivujesi toimivuuden ja onnistumisen.